Pianonsoiton opettelu Suomessa

Pianonsoitto on mukava, taiteellinen harrastus, jonka voi aloittaa kuka tahansa, missä iässä tahansa. Pianon soittaminen kehittää kognitiivisia taitoja, luovuutta ja kykyä improvisoida. Pianon soittaja osaa säestää erilaisia kappaleita ja mahdollisesti jopa säveltää omia kappaleitaan. Pääasia on, että pianisti viihtyy pianonsa ääressä. Suomessa pianonsoiton opiskelulle on runsaasti eri vaihtoehtoja. Kerromme niistä lisää.

Opistot

Useat musiikilliset opistot tarjoavat pianotunteja. Opiskelun voi aloittaa ilmoittautumalla pianotunneille, niin saat johdonmukaista opetusta musiikin ammattilaiselta. Oppilas oppii tunneilla aluksi pianonsoiton perusteet, joita harjoitellaan oppilaan tahtiin. Tämän jälkeen siirrytään hiljalleen muihin osa-alueisiin, kunnes oppilas on valmis säestämään yksinkertaista kappaletta. Opiskelun edetessä opitaan niin sointuja kuin sävellälajejakin ja lopulta piano on tuttu.

Suomessa pianotunteja tarjoaa esimerkiksi Taidetöölö. Aloittelija saa käydä ensin nk. kokeilutunnilla, jonka aikana opettaja ja oppilas tutustuvat toisiinsa ja oppilas pääsee tutustumaan itse soittimeen. Oppilas voi päättää kokeilutunnin jälkeen, haluaako hän jatkaa soittotunteja. Taidetöölö pianotunneille ovat tervetulleita sekä lapset että aikuiset. Opiskelu aloitetaan oppilaan omalta tasolta, eli pianotunneille voivat ilmoittautua sekä aloittelijat että jo aikaisemmin pianoa soittaneet. Opetussuunnitelma laaditaan oppilaskohtaisesti. Tunnit sisältävät sekä klassisen musiikin soittoa että vapaata säestystä. Tunneilla oppilaan ilmaisutaito ja -rohkeus kasvavat ja lopulta voidaan esiintyä konsertissa.

Lahden musiikkiopisto opettaa pianonsoittoa alkaen pienistä lapsista. Opiston periaatteena on, että musiikki kuuluu kaikille ja siksi he haluavat tarjota opetusta kaikille. Musiikkiopiston palveluihin kuuluukin opetus sekä lapsille että aikuisille eikä oppilaita jaotella musikaalisiin tai ei-musikaalisiin.

Opiskelu Internetin kautta

Netissä on erilaisia kursseja, joiden avulla pianonsoittoa voidaan opiskella itsenäisesti kotona. Esimerkiksi Rockway on tällainen palvelu. Palvelun kautta voidaan opiskella muitakin soittimia sekä laulua. Sivustolla on yli 5500 opetusvideota, joiden avulla oppilas oppii soittamisen ammattilaisen opastamana. Pianoa opetetaan yksi asia kerrallaan ja opettaja kertoo asioista selkeästi, pianon avulla näyttäen. Rockwaylla on jopa yli 100 opettajaa, joista jokainen on erikoistunut tiettyyn soittimeen tai lauluun. Kursseja päivitetään säännöllisesti, joten opiskelija ei pääse tylsistymään. Opetusvideoiden hyvä puoli on se, että videon voi laittaa paussille milloin tahansa ja oppilas voi itse päättää, milloin haluaa opiskella. Rockwayta voi kokeilla ilmaiseksi Facebook-tunnuksilla.

Toinen netissä pianon opetusta tarjoava taho on Nettipianokoulu Ilo. Opetus on tarkoitettu pääosin aikuisille, mutta se sopii myös nuorille tai aikuisen ohjauksessa opettelevalle lapselle. Nettipianokoulu Ilon opetus tapahtuu suurinpiirteisesti samoin kuin Rockwayllakin, opetusvideoiden ja harjoitusten avulla. Pianokurssit perustuvat Suomen musiikkioppilaitosten liiton tasosuoritusohjeisiin. Opettelu lähtee Startti-paketista, jonka aikana opitaan perusasiat. Tämän jälkeen voidaan edetä Taso 1:lle, jossa opettelu on laajempaa ja soitetaan uusia kappaleita. Palvelua voi kokeilla ilmaiseksi, jonka jälkeen opiskelua voi jatkaa maksullisesti.

Voinko oppia yksin kotona?

Pianoa on mahdollista oppia soittamaan myös yksin kotona, jos vain tahtoa ja päättäväisyyttä riittää. Aluksi kannattaa aloittaa aivan perusteista ja löytää oikeat koskettimet lyhyelle ja helpolle kappaleelle. Korva ja sormet kyllä kehittyvät soittaessa ja soittajan on mahdollista oppia korvakuulolta. Oppimisen tueksi voi ostaa vaikka kirjan, jossa kerrotaan pianonsoitosta. Toinen vaihtoehto on katsoa ohjevideoita Internetistä. Sieltä niitä löytyy runsaasti. Pianonsoitossa tärkeää on pitkäjänteisyys ja se, ettei yritä edetä liian nopeasti. Opettele aluksi vain yksi käsi kerrallaan, sitten toisella ja kokeile vasta sitten molemmilla käsillä yhtä aikaa. Tämä voi aluksi olla hankalaa, mutta sen oppii kyllä. Piano on soitin, josta jokainen voi saada iloa!

Voinko oppia yksin kotona?